tiistai 31. maaliskuuta 2009

Päivän tyyli- lämmin kevät

Aurinkoa ja värejä, kun oma kaappi on täynnä tummaa.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Kevät tulee

Minä lähden haistelemaan sitä sateiseen etelä-naapuriin. 

Tyylistä toiseen

Graafisuus, retroilu, sinisyys, stuktuuri ja luonto. Kaikki tuntuvat kotoisilta, sillä kaikkiahan on vuosien saatossa kokeiltu. Hassua miten maku kehittyy tyylistä toiseen. Kaikki nämä on koettu: joksus olin aivan sininen, sitten tuli luonto ja nyt taidan olla graafisen retroilun maastossa. Maku muuttuu, mutta joku yhteinen alavire säilyy... 
 



torstai 26. maaliskuuta 2009

Vilpitön hypetys: Antlers-lehti

Kaunis ja herkkä lehti. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen. 

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Ponchoprojekti viimein finaalissa

Monipuolinen, epäsymmetrinen poncho onnistui todella hyvin. Trikookangasta oli helppo käsitellä eikä reunojakaan tarvinnut saksimisen jälkeen viimeistellä. Ompelemista oli oikeastaan vain yksi lyhyt pätkä, sillä toinen sauma syntyi kankaan taitoksesta (kangas on siis kaksinkerroin). Loput kolme reunaa ovat avonaisia. 

Malli on siitä hauska että sitä voi pitää monella eri tyylillä. Isommalla pääntiellä ponchosta muokkautuu myös tyylitelty beloro (ylemmat kuvat).

Näitä aion tehtailla muutamasta eri värissä hieman riippuen mitä Eurokankaasta löytyy. Suomalainen kesä on tunnetusti oikukas, joten tämän avulla hihattomallakin tarkenee.

Oma versio:
Inspiraatio: 

Helmien tuunaus

Mahtava idea, joka oli pakko jakaa: 
Pidennä helmikoruasi parilla kolmella hakaneulalla. Toimii valkoisen t-paidan ja mustan jakun kanssa. Päälle revityt farkut ja gladiaattorisandaalit. Illanviettoa varten jalkaan vaikka rouheat korkkarit. Avot.

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Liivi vai paita tai ehkä se on poncho...

Mainitsin helmikuussa (onko siitä jo niin kauan?) ompeluprojektista, jossa päätin toteuttaa netistä löytämäni ponchon. Piirtelin kaavaa sanomalehdelle ja toteutin luomuksen trikooneuloskankaalle. Olenkin päässyt testaamaan tuotostani jo käytännössä ja todella hyvin on toiminut. Laitan huomenna kuvia ja tietoja projektistani, jos jotain muuta kiinnostaaa kokeilla kotona.

Alla hieman samantapainen idea. (Kannattaa klikata kuvaa hieman isommaksi.) Epäsymmetrisyys taipuu moneksi.

Pientä mukavaa: Typografia

Keväisiä julisteita Etsy:stä. Etsin vielä pariin kehykseen täytettä, joten ehkä jotain lähtee matkaani.


2. French press
3. Bold & Noble
4. Hijirik Studio
(Kuvat myyjiltä)

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Taidekärpäsiä ilmassa

Kauniita muotoja ja kuvioita espanjalaiselta suunnittelutoimistolta. Ihailtavaa viivanhallintaa.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Levollinen viikonloppu edessä. Kotona ollessa, mikä mukavampaa.

Kirpparijakusta hihat veks

Innostuin hieman kalliimman puoleisesta jakkuliivistä. Saman fiiliksen saisi toteutetuksi nopeasti ja halvalla kirpparin kaksirivijakusta. Naps hihat vaan pois ja yhditelemään. Toimii erityisen hyvin kuluneiden pillifarkkujen ja korkkareiden seurana. 

Karla yhdisteli samalla idealla pidempihihaista versiota näin:

Kesän kenkävillitys

Alla selkeä opas siitä minkälaisia kenkiä kaupassa kannattaa katsella tänä keväänä. Niitit, remmit ja gladiaattori-henkiset innostaa ainakin minua juuri nyt. Jotain sellaista postissa on tulossakin, mutta katsotaan meneekö kenkäostos ilman kokeilua aivan metsään.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Keskellä viikkoa ja kaikki kesken

Ahdistusta ilmassa, joten harrastan käänteispsykologiaa katselemalla kauniita kuvia. Ei siis  kannata analysoida liikaa naisten ilmeitä, tunnelman alakuloisuutta, henkilöiden yksinäisyyttä...Fokusoidaan sommitteluun, väriin ja kesään.


tiistai 17. maaliskuuta 2009

Korupohdintaa- ketjua toisen perään

Monen bloggarin kaulassa näkynyt gTien koru inspiroi minua pohtimaan saman henkisen version toteutusmahdollisuuksia ihan kotikonstein. Rouheaa ketjuja löytyy rautakaupasta, sirompaa ainakin netin korukaupoista ja työkaluista uskoisin pärjääväni Leathermanillä aika pitkälle. Vilkuilin hieman vaihtoehtoja ja luulenkin, että korun saisi toteutettua noin 20e. Onnistuisikohan?

p.s. tiedän tulevani tämän trendin suhteen ainakin vuosi myöhässä, mutta olen hitaasti lämpenevää sorttia. Tarvitsen aikaa sulatella ja pohtia. 

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Metsä kotiin

Pidän luontoelementeistä, joten pala metsää sopisi myös meille. Joko suurempana tai sitten vähän pienempänä.    


perjantai 13. maaliskuuta 2009

Uusi koti retroilla mausteella

Törmäsin värikkään näköiseen kotiin Kannustalon sivuilla. Mukava nähdä jotain raikasta toteutusta ainaisen maalaisromantiikan rinnalla. Artikkelin otsikko kertoo jo paljon: "Kodissamme näkyy oma lapsuutemme."






keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Kesä mielessä

Tilailin koesovitukseen jotain pientä H&M verkkokaupasta. Haaveissa on myös jotain muuta kesäistä. Mielelläni ottaisin vaikka klassikko Ray Banit ja Marimekon jättilaukku. Myös aurinko on tilauksessa... 
Ostoslistalla:
1. Uimapuku 19,90€ 
2. Rannekoru  4,90€ 
4. Pusero 24,90 €
5. Ray Ban Wayfarer noin 65,30€
6. Huivi 7,90€
7. Sandaalit 19,90€
8. Hame 24,90€
9. Neuleliivi 19,95€

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Musiikkia harmaaseen päivään

Palasin tänään vanhan tutun musiikin ääreen. Feist toimii myös pilvisenä päivänä. 

Ja miten ihana keikkajuliste. Harmi kun vuoden 2007 juliste ei ole enää myynnissä.


Korvisideoita

Veikeitä korviksia, joita voisin itsekin näprätä. Näissä on jotain ajankohtaista kasaritunnelmaa. 
Jos itse ei halua askarrella, näitä voi ostaa suoraan Fleathersilta. Mahtavaan ideaan törmäsin Flyn blogissa, johon kannattaa myös tutustua.
(Klikkaa kuvat suuremmiksi)



  © Blogger template 'Isolation' by Ourblogtemplates.com 2008

Back to TOP